Ensimmäinen päiväni kiinteistövälitysalan myyntineuvottelijana

Updated: Sep 21, 2021

Tänään 6.9.2021 allekirjoitan sopimuksen RE/MAX Classicin kanssa. Miltä se tuntuu? Minkälaisia ensiaskeleita otan kiinteistövälitysalan myyntineuvottelijana?



Asiat etenivät nopeasti. Kaksi viikkoa sitten maanantaina 23.8.2021 olin kuvaamassa RE/MAX Classin Pohjois-Tapiolan toimistolla videota yrittäjä Kyösti Juntusen ja myyntijohtaja Jussi Juntusen kanssa.


Taitava rekrytoija Jussi haistoi minun avoimuuden lähteä kiinteistövälitysalalle. Olemme puhuneet Jussin kanssa minun mahdollisuuksistani alalla useasti vuosien varrella. Hän on kannustanut, että pärjäisin varmasti.


Minusta tuntui, että keskusteluissa Kyöstin ja Jussin kanssa asiat loksahtivat kohdilleen.


Nyt oli oikea aika


Maailma on muuttunut paljon siitä, kun kuvasin 2008 ensimmäisen asuntoesittelyvideoni oman asuntomme myyntiä varten keväällä 2008.


Videon merkitys on kasvanut, samalla yleisten asuntoesittelyiden merkitys ja määrä on romahtanut. Potentiaaliset ostajat miettivät asunnon mahdollisuuksia verkosta löytämänsä materiaalin perusteella.


Laadukkaalla mediatuotannolla nopeammin parempia kauppoja


Uskon, että mitä kattavampaa ja laadukkaampaa se on, sitä paremmin syntyy kuva, olisiko tässä kohteessa mahdollisuuksia ilmoitusta ja mediaa tutkivan uudeksi kodiksi.


Nyt vuoden 2021 syyskuussa on aika astua asuntokaupan eturintamaan palvelemaan suomalaisia asunnon myyjiä ja ostajia laadukkaalla mediatuotannolla ja korkeatasoisella henkilökohtaisella palvelulla.


Asunto-Antti/Antti Liinpää

050 3365 707 | antti.liinpaa@remax.fi


Etsitkö uutta asuntoa pääkaupunkiseudulta, mutta asut kaukana?


Laita kokenut videotoimittaja ja -tuottaja Asunto-Antti asialle ja pääse tutustumaan asuntoihin videon välityksellä.


Haluatko myydä asuntosi parhaaseen mahdolliseen hintaan mahdollisimman nopeasti?


Kutsu minut kylään, niin teemme sinulle asunnon myyntisuunnitelman, joka sisältää ostajaehdokkaita houkuttelevaa mediatuotantoa.


Soita heti numeroon 050 336 5707 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen antti.liinpaa@remax.fi




0 comments